Joonas Tuomivaara Tässä blogissa: ammattiliitot, ay-liike, yhteiskunta, talous, hyvinvointi, ihmisarvo, demokratia, politiikka, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, yhdenvertaisuus

Utopiaa vai realismia - muutetaan yhteiskunta!

Jokainen ihminen ansaitsee tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on, täysin omana itsenään. Jokainen ihminen tarvitsee elämäänsä toisen ihmisen, joka uskoo häneen. Uskoo ja hyväksyy hänet sellaisenaan, ilman vaateita tai velvollisuuksia, täysin pyyteettä. Ihminen, jolta tällainen sielun kumppani ja ystävä puuttuu, haalistuu ja murtuu, lopulta katoaa. Parhaassakin tapauksessa jäljelle jää vain tyhjä kuori, ihminen, joka etsii edes pientä osoitusta koko olemassaolostaan teoilla ja keinoilla joita muut eivät voi hyväksyä ja joita he halveksuvat. Ja usein juuri he ovat paheksumassa, joilla olisi voinut olla mahdollisuus myös toimia toisin. Olla läsnä, nähdä ja kuulla, antaa arvo ja kunnioitus kanssaihmiselle joka sitä kaikista eniten olisi kaivannut.

On julmaa miten kohtelemme toisiamme, kun poikkeamme normista. Kun emme osaa katsoa ihmistä kokonaisuutena ja kun emme edes jaksa yrittää ymmärtää. Jatkuva kiireemme ja omien tavoitteidemme perässä juokseminen saa aikaan kasvavaa vihaa ja välinpitämättömyyttä. Saatamme jopa kuulla ihmistä joka kuulijaa kaipaa, mutta emme ole valmiita ymmärtämään kuulemaamme. Sen sijaan olemme valmiimpia tuomitsemaan ja kertomaan, kuinka elämä on täynnä valintoja ja että omista teoista on kannettava vastuu. Mutta kuka kantaa vastuun niistä teoista, jotka jätetään tekemättä? Kuka kantaa vastuun kun toinen toisensa jälkeen käännämme selkämme toisillemme? Voiko tosiaan olla niin, että muutumme ajan mittaan arvottomiksi ja halveksittaviksi jos emme edes anna toisillemme mahdollisuutta?

Olemme luoneet yhteiskunnan, jossa arvotamme toisiamme menestymisen perusteella. Kuvittelemme, että menestyminen tuo takeen onnesta ja auvosta. Ja parasta olisi tietenkin menestyä niin monella saralla kuin mahdollista. Koulussa ja opinnoissa, sosiaalisesti, taloudellisesti, työuralla… Teemme johtopäätöksiä toistemme menestymisestä silkalla päättelyllä hänen ulkoisesta olemuksestaan. Hoikka vai lihava, millaiset vaatteet, auto ja asunto, millaisella seudulla asut. Mikään näistä ei määritä sinua ihmisenä, mikään ei kerro kuinka kohtelet muita ihmisiä. Menestymisestä on tehty itseisarvo. Toissijaista tuntuu olevan tunnemmeko todella toisiamme, saati itseämme. Jahtaamme verissä päin menestystä, emmekä huomaa aikaansaamiamme uhreja ja tekemiämme uhrauksia.

Itsekkyys, itsekeskeisyys, ahneus, turhamaisuus, väheksyminen, halveksinta, kateus, viha ovat kaikki hyvin inhimillisiä piirteitä, joita löytyy meistä jokaisesta. Nykyisessä yhteiskunnassa niiden toteuttamisesta on kuitenkin tehty sallittua. Silmittömän ahneuden toteuttamisesta on tehty hyväksyttävää. Menestyjälle ja siihen tietoisesti pyrkineelle pitääkin olla mahdollista vaurauden ja vallan kasaantuminen. Hänen sanallaan on suurempi merkitys kuin muilla. Hänet nostetaan häntä ihannoivien ja hänen kaltaisikseen toivovien toimesta jalustalle. Ja kun hän ylpeyttänsä kehuu kaikkien voivan kasvaa hänen kaltaisekseen menestyjäksi, harras nyökyttelijöiden joukko haluaa muuttaa koko yhteiskunnan rakenteet lainsäädäntöä myöten tukemaan tällaisten menestyjien synnyttämistä.

Kustannuksena tästä muutoksesta saamme ympärillemme kasvavan joukon ihmisiä, joille onni tulisi siitä että olisi se lähimmäinen jolla olisi aikaa. Joka olisi läsnä ja kuuntelisi, keskustelisi ja antaisi arvoa. Mutta heitä on koko ajan vähemmän, sillä meillä on kiire menestymään, jotta emme putoa siihen hyljättyjen kuiluun, jossa tulemme väheksytyiksi kun meriitit eivät ole riittävät ja emme ole saavuttanut sitä statusta jonka turvin pääsemme mihin hyvänsä yhteisöön, kunniallisiksi yhä harvalukuisemmiksi kansalaisiksi joita muut voivat vain kadehtia.

Olemme muokanneet yhteiskunnastamme nykyisenlaisen, jossa ihmisarvo on toissijaista ja menestyminen, vauraus sekä talous tulevat ensisijaisina. Mikään ei kuitenkaan estä meitä muuttamasta yhteiskuntaa. Se on elävä orgaani, toimijoidensa summa. Voimme halutessamme muuttaa yhteiskuntamme rakenteita ja lainsäädäntöä siten, että jokaisella on ainakin edes teoreettinen mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään ja vastoinkäymisten kohdalla on mahdollisuus turvautua kunnioittavaan ja arvokkaaseen apuun. Voimme muuttaa lainsäädäntöämme sellaiseksi, ettei silmitön menestymisen tavoittelu ole tarpeellista tehdäksemme itsestämme onnellisia tai että ylipäätään edes synnyttäisimme päähämme sellaisia harhaluuloja, että selvitäksemme edes säädyllisesti elämässämme meidän tulisi ainakin kaikin keinoin pyrkiä täydellisyyteen.

Oman elämänkatsomukseni kautta ajattelen, että niin vahva ay- kuin koko työväenliike voi muuttaa yhteiskuntamme ihmisiä omina itsenään kunnioittaviksi ja arvostaviksi. Nykyistä vahvemmat ja jämäkämmät sekä demokraattisemmin toimivat ammattiliitot voivat huolehtia siitä, että tulonjako olisi tasapuolisempi. Työstä saisi toimeentulon turvaavan palkan, työttömyys ei aiheuta koko elämän romuttumista, eläkkeellä on mahdollisuus elää itsenäistä ja arvokasta elämää, sairaat saavat sairautensa ansaitsemaa välitöntä hoitoa eikä vain oireiden lievittämistä… Tärkeimmät perusarvot kirkkaasti mielissään toimimalla, ammattiliitot voivat saada aikaan todellisen kansanliikkeen jolla muovata yhteiskunta aidosti kansalaistensa näköiseksi.

Vaurautta maailmassa on kyllikseen. Tarvitsemme vain rohkeutta murtaa valloilla olevat käsitykset. Tarvitsemme kykyä ajatella aidosti toistemme parasta. Emme tarvitse yhteiskunnassamme rakenteita, jotka saavat meidät potemaan syyllisyyttä ja kokemaan epäonnistumista. Osaamme pääosin jo aivan oma-aloitteisesti katua tekemiämme virheitä ja on aivan kohtuutonta, etenkin jos kohtaamme itsestämme riippumattomia vastoinkäymisiä, että niistä rangaistaan viemällä elämästä toivo. Luomalla yhteiskunnan jossa voimme uskoa meidän pärjäävän säällisesti myös vastoinkäymisten edessä ja jälkeen luomme uskoakseni yhteiskunnan, jota valtaosa oikeasti haluaa.

Onko se silkkaa utopiaa vai realismia, on mielestäni jokaisen tutkittava omassa sydämessään. Ja vaikka se tuntuisikin osoittautuvan utopiaksi, voi vielä pohtia mitä siinä menettäisi, mikäli sellaista utopiaa kaikesta huolimatta lähtisi tavoittelemaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän MarkkuSaarinen kuva
Markku Saarinen

Moro Joonas!
Monessa asiaassa kirjoituksessasi voi olla samaa mieltä kanssasi kuitenkin joitain kirjoittamiasi asioita en voi hyväksyä tältä istumalta,kuten mm. sitä että mesnestyminen ei varmaan ole kaikille itseisarvo vaan sillä halutaan turvata niin oma kuin perheen tulevaisuutta tässä kovassa maailmassa samoin kuin minun täytyy olla erimieltä jos käsitin kirjoituksesi oikein esim. Ay-liikkeen suuresta demokratia vajeesta, kun tälläistä kirjoittaa olisi hyvä avata mitä tai millaisessa yhteydessä koet näin varsinkin kun itse istuu kohtuullisen päättävässä asemassa liiton hallinnossa ja vielä hakee ns. korkeampaa asemaa.
Samoten olet ilmeisesti sitä mieltä että koko työväenliike on jossain demok.vajeessa. en voi yhtyä näkemykseesi.

Toverillisin terveisin
Markku Saarinen

Käyttäjän JoonasTuomivaara kuva
Joonas Tuomivaara

Moi Markku ja kiitos kommentistasi! En pyrkinyt sanomaan, että kaikille menestyminen olisi itseisarvo, vaan että yhteiskuntamme rakenteita on muutettu sellaiseksi, joka ruokkii menestymiseen pyrkimistä. Lähtökohtaisesti olemme kaikki hyvin harvoja yksilöitä lukuunottamatta keskinkertaisia, jolloin on mielestäni absurdia luoda ihmisille mielikuvia, että he ovat tai heidän tulisi olla toinen toistaan parempia, menestyjiä. On järjetöntä luoda kilpailuasetelmaa arkeen, jossa meidän kuitenkin tulisi elää keskinäisessä ymmärryksessä ja sovussa.

Yhteiskunnan ja ammattiliittojen rakenteet ovat demokraattisia. Kuitenkin kansalaisten yleinen ymmärrys omista vaikutusmahdollisuuksista on heikentynyt, mikä nähdäkseni heikentää myös demokratiaa. Siksi tiedon hallitsijoilla ja nk. valtaa pitävillä on ensisijaisen tärkeä tehtävä jakaa tietoa laveammalle ja rohkaista kansalaisia aktivoitumaan eri saroilla. Myös odallistumisen muotoja olisi syytä miettiä uudistettavaksi siten, että ihmisillä olisi mahdollisuus vaikuttaa myös yksittäisiin tärkeäksi kokemiinsa asioihin aiempaa enemmän.

Toimituksen poiminnat