Joonas Tuomivaara Tässä blogissa: ammattiliitot, ay-liike, yhteiskunta, talous, hyvinvointi, ihmisarvo, demokratia, politiikka, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, yhdenvertaisuus

Kesko ei irtisano enää ikinä!

Mikäli Metallityöväen liiton valtuusto hyväksyy 10.6. järjestettävässä kokouksessaan kilpailukykysopimuksen (KiKy), astunee sopimus riittävän kattavuutensa vuoksi voimaan. Silloin kokoaikaisen keskituloisen käteen jääviä vuosiansioita leikataan 1500- 2000€ ja vuosityöaikaa pidennetään 24 tuntia. Myös muita merkittäviä heikennyksiä on luvassa.

Keskon pääjohtaja Mikko Helander on vaatinut palkkojen leikkaamista, jotta työllisyyttä saadaan parannettua. Kesko itse asiassa käyttää merkittävää valtaa myös työnantajien kattojärjestössä, EK:ssa, joka on oikeistohallituksen avuin nöyryyttänyt suomalaisia palkansaajia viimeisen vuoden ajan. Nyt tällä mahdollisesti syntyvällä sopimuksella siirretään suoraan Keskossa työskenteleviltä työntekijöiltä Keskon kassaan 15 – 20 miljoonaa euroa. Jos näin merkittävän myönnytyksen jälkeen Kesko harkitsee yt-menettelyn turvin irtisanoa väkeään, teen kaikkeni, että työntekijät tulevat ryhtymään järjestöllisiin toimenpiteisiin irtisanomisten estämiseksi.

Itse asiassa, toivon, että parhaillaan kokoontuva SAK:n 19. edustajakokous järjestää sääntöjensä 28§ mukaisen jäsenäänestyksen KiKyn hyväksymisestä. Se olisi mielestäni paikallaan jo pelkästään sen vuoksi, että sillä voidaan palauttaa edes hieman luottamusta, joka nyt on keskusjärjestöltä aiheellisesti kadonnut. Mikäli äänestys silti puoltaisi KiKyn solmimista toivon, että edustajani SAK:n edustajakokouksessa linjaavat, että kun seuraavan kerran voittoa takova yhtiö päättää yt-menettelyllä irtisanoa väkeään, tulee SAK järjestämään yleislakon, koska viimeistään tällöin työnantajat osoittavat, ettei heillä ole minkäänlaista aikomusta työllistää, vaan ainoastaan ryöstää palkansaajien rahat omistajien taskuun!

Ennen yleislakkoa, toivon, että otatte jokainen välittömästi yhteyttä omiin edustajiinne SAK:n kokouksessa ja kerrotte mielipiteenne KiKy:stä ja Metallityöväen liitossa olevat ottavat yhteyttä valtuustossa heitä edustaviin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Sittenkö löytyisi halua työllistää, kun pistetään yleislakko pystyyn? Itse en osallistu missään nimessä.

Ei taida AY-liikkeessä vielä 8 vuoden lama ja kasvanut työttömyys riittää siihen ymmärrykseen, että jotain tarttis tehdä. Vai odotellaanko vaan sitä nousukautta saapuvaksi?

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Kyllä se nousukausi voi tullakin. Mutta noilla Tuomivaaran resepteillä se ohittaa Suomen. Tässä kannattaa muistaa se yksinkertainen resepti, että yrityksen kannattaa pitää sellainen työntekijä, joka tuottaa enemmän kuin palkkansa. Itse asiassa sellaisia kannatta palkata lisääkin. Sellainen työntekijä, jonka työtulos ei vastaa hänen palkkaansa, syö työtovereidensa leipää. Ja sellainen yritys, joka ei tätä ymmärrä tai ei voi toimia tämän reseptin mukaan, työllista huomenna vähemmän kuin tänään ja ylihuomenna vielä vähemmän.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Niina La

Miten paljon se lama on liittynyt finansseihin ja pankkien aiheuttamiin ongelmiin?

Käyttäjän AkiK kuva
Aki Kivirinta

Toivoisin itse myös (mahdollisimman pitkää, kallista ja väkivaltaista) yleislakkoa niin saadaan vihdoin muutettua lait sellaiseksi, että laiton lakkoilu loppuu ja AY-kartelli vihdoin kastroidaan poistamalla verovähennysoikeus.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Niin ja ammattiyhdistykset katsottaisiin joksikin muuksi kuin yleishyödyllisiksi toimijoiksi, niin eivät saisi enää verottomia osinkojakaan esimerkiksi VVO:sta.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Elinkeinonvapaus. Jos työnantaja ei kelpaa, perusta oma kauppasi. 1995-2008 myyjän reaalipalkat varmaan liki tuplaantuivat ja ehdot paranivat muutenkin. Autoissakin on pakki jolla peruuttaa kun on ajettu väärään suuntaan.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Millainen on mielestäsi liittoon kuulumattoman työntekijän oikeusturva? SAK:n jäsenten keskinäinen jäsenäänestys ei muodosta palkansaajien yhteistä näkemystä kikystä.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

1# Mikko
Nousukausi tulee Suomeenkin takuu varmasti. Tulemme näkemään yritysten ennätys suuria voittoja. Tulemme näkemään huimaa nousua pörssien kohdalla. Tulemme näkemään kuinka suomalaisten miljonäärien määrä lisääntyy.
Tulemme näkemään, että työntekijät eivät saa noususta heille kuuluvaa taloudellista hyötyä. Tulemme näkemään, että työntekijöiden määrää ei tulla lisäämään. Tullaan näkemään suomalaisen työntekijän pinnan kiristyminen. Johtaako se yhteiskuntamme epävakauteen, vastakkain asetteluun ja ristiriitatilanteisiin? Se näkee ken elää.

Käyttäjän PerttiVaulasvirta kuva
Pertti Vaulasvirta

Yhden totuuden kun Joonaskin muistaisi: yritys ei ole työtekijöitään varten, vaan asiakkaitaan varten.
Tämän totuuden ymmärtämisen myötä aukeaa moni muukin asia, tulee toisenlainenkin näkökulma asioihin.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Aivan. Palkan maksaa asiakas. Jos asiakas ei maksa, palkan tulokin loppuu kovin pian.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Koska lakko alkaa ? Kesko osti Siwat ja Valintatalot ja on nyt aiheuttanut Tukossa mittavat irtisanomiset.

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/tuko-leikkaa-puo...

Käyttäjän HarriRenkonen kuva
Harri Renkonen

Tuskin kymmenen vuoden päästä on kaupan kassoja ja kaikki toimii itsepalvelukassoilla. Tuskin kahden kymmenen vuoden päästä on hyllyttäjiä vaan robotit. Tää AY-liikken marina kuulostaa samalta kun maaorjat vastustivat traktoreita aikanaan.

Toimituksen poiminnat